HEI!
Olen Helsingissä syntynyt ja siellä nuoruuteni viettänyt, nykyisin Reisjärvinen maatilan emäntä.
Aikaisemmalta ammatiltani olen suurtalouskokki. Maatilan emännän töitä olen tehnyt 18 vuotta päätoimisesti, siinä ohella olen johtanut maatilamatkailuyritystä 15 vuotta. Matkailuntoiminnan yhteydessä olen tehnyt asiakkaille luontaishoitoja sekä ryhmille ohjelmapalveluja.
Olen suorittanut yrittäjätutkinnon, erilaisia matkailuun liittyviä ohjelmapalvelukoulutuksia esim. eräkokkikurssin ja luonto-ohjelmapalvelukoulutuksen. Luontaishoitopuolelle olen ajautunut pikkuhiljaa 2000-luvun puolella, korvakynttiläkoulutuksen, Intialainen päähierontakurssin, turvehoitokurssin, naurujoogaohjaajakoulutuksen ja rentoutusohjaajakoulutuksen jälkeen.Lisäksi olen opiskellut koululääketieteen perusteita sekä Eneia- energiahoitokurssin. Kesällä 2014 valmistuin Hyvinvointivalmentajaksi Kalajoen ammattiopisto jedusta.
Työni on liikkuvaa, tulen sinne missä asiakkaat ovat, mutta teen myös yksilöhoitoja kotonani olevissa hoitotiloissa.
Terveisin Minna
Minna Helminen
Helmisentie 29
85900 REISJÄRVI
0400-327 250
mm.helminen@luukku.com
♦Hinnat muodostuu valituista hoidoista, käytetystä ajasta, henkilömäärästä sekä ajokilometreistä. Hinnat laskettu Reisjärvelle.
♦Kysy tarjous omalle paikkakunnallesi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti